Elämäni on askeleen kansainvälisempi. Otin muutama viikko sitten suoraan töistä kaksi randomia italialaista sohvalleni nukkumaan, käytiin juhlimassa synttäreitäni ja seuraavana päivänä syömässä pizzaa. Ei hassumpaa spontaaniutta meikäläiseltä! Viikonloppuna puolestaan olin Tampereella Maailmanvaihdon tukihenkilökoulutuksessa, sillä tarkoitus olisi toimia vuosi tästä eteenpäin saksalaisen vapaaehtoistyöntekijän tukihenkilönä. Tampere oli tosi kiva mesta, leiripaikkamme muistutti lähinnä kartanoa, ja illalla pistettiin kodalla pystyyn tuosta noin vain kunnon kansallislauluveisut. Ihmisiä oli vähän maailman joka kolkasta, ja yhteisöllisyys tuntui hienolta.
Koulun alettua tajuan kaipaavani töihin. Tykkään kyllä opiskelusta, mutta lukion neljäs vuosi alkaa olla jo liikaa tätä laatua! Koulunavajaisissa mietin, että mitäs ihmettä minä täällä oikein vielä teen? Haluaisin jo siirtyä elämässä eteenpäin, mutta ensin on rustattava roikkuvat rästihommat, suorittaa muutamat uudet kurssit ja tietysti tehdä ylioppilaskokeet. Olen ollut kuin suuntavilkku; selviän, en selviä, stressaan, en stressaa .. Luku-urakka polkee paikoillaan kun motivaationpuute ja yleinen väsymys ottaa vallan. Oon kuitenkin aikas ylpeä ittestäni, kun sain kolme äikän portfoliota tehtyä! Nyt pitäisi saada itsestäni puristettua viimeiset mehut lukemiseen irti.
Pieni matkailu on kyllä virkistävää, joten lähden lauantaina kohti Helsinkiä. Tarkoitus olisi olla tiistaihin asti, kunhan vain saan koulusta sovittua vapaata.. Tähän matkaan olisi tarkoitus synkronoida ikäänkuin opintomatka, joten homman ei pitäisi olla ongelma.
Jokin aika sitten pönötin kameran edessä. Avasin takut, ja karvoja lähti päästä kiitettävät kouralliset. En ollut käynyt kampaajalla vuoteen, ja nyt koin tarpeelliseksi käydä teilaamassa latvojen kaksihaaraisetkin. Hiuksia on kyllä helppo muokkailla ja saada kelpuutettua itselleen, mutta aivan toinen juttu on kropan kanssa. Kauhistelin tuossa jokin aika sitten omaa peilikuvaani, ja täytyy sanoa että hieman näkyy tämä viimeaikoinen löllyilyni. Terveelliset elämäntavat ovat lojuneet romukopassa tomuuntuneena jo ties kuinka pitkään; tungen mitä sattuu nassuun enkä vaivaudu lenkille. Jotenkin sallin tämän itselleni näinä hektisinä aikoina, mutta kyllä kohta pitää jotain rotia tähän hommaan saada, pistää uudet vaellustossut tassuihin ja rynnätä metsiin! Koska metsissä samoilu on parasta liikuntaa ikinä.
